Rakennusmestarin tutkinto tarjoaa monipuoliset uramahdollisuudet, koulutus- ja kehittämispäällikkö Markku Oikarinen (Savonia)
10.01.2013
Koulutus- ja kehittämispäällikkö, Markku Oikarinen, Savonia-ammattikorkeakoulu, rakennus- ja ympäristöala
Rakennusala tulee aina pysymään Suomessa globalisaatiosta huolimatta. Rakentaminen on keskeinen osa kansantalouttamme, kuten edellisen taantuman rakentamiseen kohdistetut elvytystoimet osoittivat. Rakennusalalla on lisäksi käynnissä voimakas sukupolvenvaihdos, jossa eläkkeelle siirtyvien rakennusmestareiden tilalle tarvitaan nopeasti uusia vastuuntuntoisia ammattilaisia. Koulutus tuo mukanaan kaikki koulutukset huomioiden poikkeuksellisen laajan mahdollisuuden toimia erilaisissa vastuullisissa tehtävissä rakennusalan työnjohdon suunnittelun valvonnan ja kaupan osalla.
Rakennusmestareiden työllistyminen on tällä hetkellä erinomaisella tasolla. Alan elpyminen viimeisimmästä taantumasta tulee jatkumaan useita vuosia, mikä turvaa hyvän työllistymisen myös jatkossa. Rakennusmestareiden merkittävimmät työllistäjät ovat erikokoiset rakennusliikkeet. Rakennusliikkeiden palvelukseen työllistyvät sijoittuvat pääsääntöisesti työnjohdollisiin tehtäviin. Rakennusalan suunnittelu ja konsulttitoimistot työllistävät myös rakennusmestareita. Moni on ryhtynyt myös yrittäjäksi, mihin koulutus antaa myös hyvän mahdollisuuden.
Savonia-ammattikorkeakolu tarjoaa nuorille mahdollisuuden opiskella käytännönläheistä alaa nuorekkaassa ja asiantuntevassa ympäristössä. Kuopio on vilkas ja kehittyvä Itä-Suomen keskus, joka tarjoaa rakennusmestareiksi valmistuville nuorille työmahdollisuuksia. Koulutusohjelma tarjoaa kattavan kokonaiskuvan rakennusmestarin tulevien toimenkuvien mahdollista haasteista ja antaa ajanmukaisia työkaluja näiden haasteiden voittamiseen.
Alalle hakevia on pakko muistuttaa siitä, että vaikka työpaikan saaminen on valmistuvalle kohtalaisen helppoa, niin valmistuminen rakennusmestariksi ei ole helppoa. Rakennusmestarikoulutus on antoisa, mutta vaativa aivan kuin rakennusmestarin tulevat työtehtävätkin.
Kuopion seutu on kehittyvää aluetta, jossa on meneillään useampikin suuri kehityshanke. Erityisesti rakennusmestariksi opiskeleva hyötyy alueen rakentamisen vilkkaudesta, koska esimerkiksi harjoittelupaikkojen saaminen Kuopion seudulta on helpompaa. Kuopio on ollut jo pitkään vilkas opiskelijakaupunki, joka tarjoaa oivat puitteet hyvään opiskelijaelämään. Kuopion keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet eri puolille Suomea ovat opiskelijalle selkeä etu.
Rakennusmestarin koulutus tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden jatkaa rakennusmestareiden perinteitä laajasti arvostetussa ammattiryhmässä Suomen rakentajina. Rakennusmestarin tutkinto avaa laajat ja kehittyvät uramahdollisuuden monipuolisessa rakentamisen kentässä. Koulutus on vaativa, mutta se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet toimia monipuolisesti rakennusalan asiantuntijatehtävissä. Rakennusmestareiden arvostus on kasvanut perinteisten ammattien arvostuksen lisääntyessä. Rakennusalan opiskelu kannattaa, koska rakentaminen on ikuista, eikä sitä voi viedä halpatuotantomaihin.
|